Artikla selkokielellä
Artikla 13 on tullut tunnetuksi "meemikieltona", mutta artiklan vaikutukset ulottuvat huomattavasti laajemmalle kuin pelkkiin meemeihin.
Artikla 13 siirtää vastuun tekijänoikeuden loukkauksesta internetin käyttäjältä alustapalvelulle, kuten esimerkiksi YouTubelle, Facebookille tai SnapChatille.
Artikla 13 poistaisi sisältöalustoilta vastuuvapauden käyttäjien tekemistä tekijänoikeusloukkauksista. Jatkossa Youtube, Twitter, Instagram ja tori.fi olisivat vastuussa käyttäjien kuvista, videoista ja äänitiedostoista. Verkkopalveluissa tulisi olla tekoäly, joka tunnistaisi automaattisesti käyttäjien tekemät tekijänoikeusloukkaukset ja poistaisi ne alustalta.
Nykytila - Sisällönjakopalvelut eivät ole vastuussa käyttäjien laittomuuksista
Internetissä on valtava määrä erilaisia käyttäjien tuottamaa sisältöä jakavia sivustoja, joille käyttäjät lataavat omaa sisältöään. Palvelut voivat sisältää videoita (esim. YouTube, Vimeo ja SnapChat),kuvia (esim. Facebook, Instagram ja Pinterest) tai ääntä (esim. SoundCloud).
Nykyisellään kaikki nämä palvelut saavat ns. safe harbor -suojaa: palvelu ei vastaa käyttäjiensä töpeksinnästä, eli siitä, jos käyttäjät lataavat palveluun tekijänoikeutta loukkaavaa sisältöä. Palvelun tulee kuitenkin poistaa tekijänoikeutta loukkaava sisältö tekijänoikeuden haltijan, esimerkiksi levy-yhtiön tai elokuvatuottajan vaatimuksesta. Palveluntarjoaja voi joutua vastuuseen oikeudenloukkauksesta vain, jos se ei suostu oikeudenhaltijan pyyntöön.
Tämä safe harbor -suoja on poistanut palveluntarjoajien riskejä ja näin mahdollistanut nykyisen kaltaiset käyttäjien luomaan sisältöön perustuvat palvelut.
Palvelut ottavat päivittäin miljoonia teoksia alas verkkopalveluista oikeudenhaltijoiden pyynnöstä. Oikeudenhaltijat ovat tyytymättömiä siihen, että niiden tulee valvoa oikeuksiaan aktiivisesti. Samaan aikaan alustoilla on runsas määrä laitonta sisältöä, joka pääsee oikeudenhaltijoiden valvonnasta läpi.
Jotkin palvelut tarjoavat oikeudenhaltijoille jo nyt algoritmeihin perustuvia sisällön tunnistuspalveluja. Yksi tällaisista palveluista on YouTube. YouTuben ContentID:na tunnettu järjestelmä toimii seuraavalla tavalla:
1. Tekijänoikeuden haltijat syöttävät järjestelmään valitsemansa tekijänoikeudella suojatun sisällön (esimerkiksi musiikkikappaleen tai elokuvan),jonka he haluavat järjestelmän tunnistavan
2. ContentID-järjestelmä tallentaa materiaalin tietokantaan
3. Käyttäjän, esim. tubettajan ladatessa videon YouTubeen, YouTube ajaa videon ContentID-järjestelmän läpi tarkistaakseen, onko siinä tekijänoikeuden suojaamaksi ilmoitettua materiaalia
4. Mikäli ContentID tunnistaa videosta tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia, se ilmoittaa asiasta kyseiselle tekijänoikeuden haltijalle, joka voi joko a) kieltää videon julkaisun, b) olla tekemättä mitään, tai c) "kaupallistaa" sen.
Jos oikeudenhaltija kieltää videon julkaisun, sitä ei päästetä YouTubeen ja käyttäjä saa ilmoituksen tekijänoikeuksia loukkaavasta sisällöstä.
Joskus oikeudenhaltija voi jättäytyä passiiviseksi ja olla tekemättä mitään. Näin voi olla esimerkiksi silloin, jos havaittu loukkaus on vähäinen tai jos videon julkaisu on loukkauksesta huolimatta oikeudenhaltijan intressissä.
Esimerkiksi videopelien pelimaailma (engl. gameplay) on tekijänoikeudella suojattua. Ns. "Let's play" -videot - joissa on kyse siitä, että joku kuvaa videopelaamistaan omalla kommentaarillaan höystettynä - loukkaavat siis pelintekijän tekijänoikeuksia. Useimmat pelifirmat ovat kuitenkin todenneet pelin saaman näkyvyyden olevan heille hyödyllisempää kuin oikeuksiensa mustasukkainen varjeleminen, joten he eivät puutu loukkauksiin tai edes lataa pelimateriaalia ContentID-järjestelmään.
Videon kaupallistamisessa on puolestaan kyse siitä, että oikeudenhaltija ilmoittaa YouTubeen ladatun videon sisältävän sen tekijänoikeudella suojattua materiaalia, jolloin osa tai kaikki videon mainostuloista ohjataan kyseiselle tekijänoikeuden haltijalle.
Mihin lakimuutoksella pyritään? - Enemmän korvauksia tekijänoikeuksien haltijoille
Artiklan pyrkimyksenä on saavuttaa tilanne, jossa tekijänoikeuksien haltijat saisivat korvausta internetsivustoilta aina, kun internetinkäyttäjät lataavat sosiaalisen median palveluihin sisältöä, joihin oikeudenhaltijoilla on tekijänoikeus.
Tämä tapahtuisi siten, että somepalveluiden tulisi tehdä lisensointisopimuksia oikeudenhaltijoiden kanssa sekä asentaa sisältöfiltterit, jotka automaattisesti suodattaisivat pois tekijänoikeuksia loukkaavan materiaalin.
Artiklan taustalla ovat musiikki- ja elokuvateollisuuden esiinnostamat huolet. Sisältöteollisuuden toimijat sijoittavat musiikin ja elokuvien tekemiseen paljon rahaa, jolle ne haluavat tuottoa. Sisältöteollisuuden mukaan tuotto on digiaikana pienentynyt. Oikeudenhaltijat ovat kokeneet neuvottelut alustapalveluiden kanssa vaikeiksi.
Neuvottelut on koettu vaikeiksi etenkin siksi, että internetpalvelut ovat säännönmukaisesti vedonneet safe harbor -poikkeukseen, jonka mukaan ne eivät ole olleet vastuussa, vaikka käyttäjät olisivatkin ladanneet heidän palveluunsa tekijänoikeutta loukkaavaa sisältöä.
Artikla 13 on tarkoitettu kääntämään tämä asetelma päälaelleen: palveluntarjoajilla olisi velvollisuus joko ostaa tekijänoikeutta loukkaavaan käyttäjäsisältöön lisenssi oikeudenhaltijalta, kuten levy-yhtiöltä, tai asentaa tehokas sisältöfiltteri, joka suodattaa lainvastaisesti jaetun materiaalin pois automaattisesti. Muussa tapauksessa alustapalvelun tarjoajalle syntyisi korvausvastuu oikeudenloukkauksista.
Tavoite oikeudenhaltijoden tulojen kasvattamiseksi on helppo hyväksyä. Ongelma ei olekaan niinkään tavoitteissa, vaan valituissa keinoissa.
Päästäänkö lakimuutoksella tavoiteltuun lopputulokseen? - Vastuu voi olla liian suuri kannettavaksi
Vastuunsiirrossa sisällön lataajilta verkkopalvelun tarjoajille on ongelmansa. Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, joka syntyisi artiklan tullessa voimaan tiukimmassa muodossaan.
Artiklan tiukimmassa muodossa alustapalvelut joutuisivat vastuuseen tekijänoikeuden loukkauksesta sillä hetkellä, kun käyttäjä lataa sisällön, esimerkiksi videon, alustalle. Mitä tämä tarkoittaisi sisällönjakopalvelulle? Voisiko se ottaa riskiä siitä, että käyttäjät lataavat palveluun tekijänoikeutta loukkaavaa sisältöä vai olisiko sen helpompaa yksinkertaisesti estää muilta kuin luotettavaksi todetuilta kaupallisilta käyttäjiltä sisällön lataaminen? Näin siis riippumatta siitä kuinka tehokas sisältöfiltteri palvelulla olisi käytössään, sillä mikään filtteri ei tällä hetkellä tai tulevaisuudessa tule olemaan erehtymätön. Paras puolustus on luopua leikistä kokonaan.
Toinen ongelma artiklan vastustajien mielestä on filttereiden luotettavuus. Pelkona on, että filttereiden asetukset käännetään vastuun pelossa kaakkoon, mikä saa ne blokkaamaan myös täysin laillista sisältöä, kuten parodioita ja meemejä. Artiklan lempinimi "meemikielto" tuleekin juuri tästä: valokuvat saavat suojaa ns. tekijänoikeuden lähioikeudella ja jos filtterit asetetaan tunnistamaan valokuvia nupit kaakossa, niin herää kysymys, miten ne erottaisivat laillisen parodian, eli meemin, alkuperäisestä. Filttereitä kun ei niinkään kiinnosta se, onko jokin kuva täsmällinen kopio, vaan löytyykö siitä samoja elementtejä kuin alkuperäisestä. Mikäli riittävä määrä samankaltaisia elementtejä löytyy, kuva liputetaan tekijänoikeutta loukkavaksi. Ilman tällaista lähestymistapaa filttereitä olisi hyvin helppo huijata vaikka vain muuttamalla kuvan rajausta hieman.
Edellistä kappaletta lukiessasi saatoit pysähtyä miettimään: miten jokin palvelu edes voisi tunnistaa kaikki maailman tekijänoikeudella suojatut valokuvat? Tässä onkin artiklan 13 vastustajien kolmas kritiikin kohde: sisällönjakopalveluiden velvoittaminen tekijänoikeudella suojatun materiaalin tunnistamiseen ja korvauksien suorittamiseen on oikeudenhaltijoiden käytännössä loputtomasta määrästä johtuen lähes mahdoton tehtävä. Sinulla on esimerkiksi siihen viikonloppuna ottamaasi valokuvaan lähioikeus, mutta miten Instagram tai jokin muu palvelu, esimerkiksi WhatsAppin voisi tietää tämän, kun kaverisi jakaa kuvasi edelleen koko kaveriporukallenne? Ja vaikka WhatsApp tietäisi, haluaisimmeko me sen tietävän tällaista?
Käytännössä artikla 13 voi siis johtaa siihen, että somepalvelut joutuvat vastuun pelossa ryhtymään ylivarovaisiksi ja joko sulkemaan palvelunsa tietyiltä käyttäjiltä, blokkaamaan vähääkään - aiheellisesti tai aiheettomasti - laittomalta vaikuttavaa sisältöä tai ryhtymään erittäin kalliisiin tai jopa mahdottomiin toimiin kaikkien mahdollisten oikeudenhaltijoiden tunnistamiseksi ja heidän kanssaan sopimiseksi.
Edellä mainituista peloista johtuen esimerkiksi YouTube on väläyttänyt jopa mahdollisuutta sulkea palvelu Euroopassa kokonaan.
Lopulta artiklan vastustajat pitävät kyseenalaisena myös sitä, saavutettaisiinko lakimuutoksella toivottu lopputulos, eli saisivatko tekijänoikeudenhaltijat lopulta lisätuloja ja kuinka paljon. On huomattava, että mikään artiklassa 13 ei varmista sitä, että mahdolliset lisätilitykset siirtyisivät tekijänoikeuden haltijoilta - eli usein levy-yhtiöiltä ja elokuvatuottajilta - itse luovan työn tekijöille eli esimerkiksi muusikoille, soittajille, esiintyjille jne.
Ja täysin riippumatta siitä jos ja kuinka paljon tekijänoikeuden haltijat uudistuksesta hyötyisivät, yhteiskunnallinen hinta oikeudenhaltijoiden mahdollisesti saamista lisähyödyistä on kova.
Sivullisuhrit - Tubettajat, meemit, pienet ja uudet sisällönjakopalvelut, sananvapaus, internet
Suurimman huomion keskustelussa ovat saaneet meemit, mistä syystä artiklaa 13 on kutsuttu meemikielloksi. Meemit eivät loukkaa tekijänoikeutta, koska ne on tulkittu parodioiksi ja parodiat ovat laillisia suurimmassa osassa Eurooppaa. Kuitenkaan esimerkiksi Suomessa laki ei tunne parodiaa koskevaa tekijänoikeuden poikkeusta.
Meemit eivät ole ainoita tekijänoikeuteen tehtyjä rajoituksia, jotka saattavat joutua yliaggressiivisten filttereiden hampaisiin. Myös elokuvia, musiikkikappaleita tai vaikka runoja voidaan käyttää laillisesti siteeraustarkoituksssa. Ollessaan riittävän samankaltaisia alkuperäisen kanssa, ne voivat joutua filttereiden sensuroimaksi.
Europarlamentti on omassa vastaehdotuksessaan ehdottanut artiklaan sellaista muotoilua, jonka mukaan sisältöfilttereiden käyttö ei saisi johtaa siihen, että tekijänoikeuksia loukkaamattomien aineistojen - kuten meemien ja parodioiden - saatavuus estyy. Ehdotus on tärkeä parannus alkuperäiseen. Kriitikot ovat esittäneet, että sen käytännön toteutuksen toimivuudesta - eli filttereiden kyvyistä - ei voi poliittisella päätöksellä säätää.
Artiklan 13 pääkohde ovat suuret amerikkalaiset sisällönjakopalvelut, kuten YouTube. Lakitekstin muotoilu siten, että se kohdistuisi vain näihin palveluihin, on kuitenkin osoittautunut hankalaksi. Pelkona onkin, että artikla 13 tulisi sovellettavaksi myös pieniin ja keskisuuriin toimijoihin, joilla ei tällä hetkellä ole käytössään sisällönsuodatuksen vaatimaa tekniikkaa. Tästä syystä artiklan 13 hinta etenkin pienille ja uusille toimijoille olisi hyvin suuri, kun niiden pitäisi tehdä tai ostaa sivustoilleen sisältöfiltterit. Vertailun vuoksi: YouTube on käyttänyt sisällöntunnistualgoritminsa kehittämiseen yli 100 miljoonaa euroa.
Yksi kriitikoiden esiin nostama huoli on se, osaisivatko oikeudenhaltijat käyttää uusia, 13 artiklan vahvistamia oikeuksiaan oikein. Oikeudenhaltijoilla kun on ollut tapana käyttää nykyisiäkin oikeuksiaan ns. “koko rahalla” ja vähintäänkin kyseenalaisesti. Yhdessä tapauksessa NASA oli kuvannut Curiosity-mönkijällään videokuvaa Marsista ja yrittänyt hieman myöhemmin lisätä koostetta videosta YouTubeen. Tässä välissä eräs uutistoimisto oli kuitenkin ehtinyt käyttää alkuperäistä videomateriaalia uutislähetyksessään ja ladannut lähetyksensä YouTuben ContentID-järjestelmään. Kun NASA sitten yritti itse ladata koosteen videosta YouTubeen, se sai kuulla loukkaavansa kyseisen uutistoimiston tekijänoikeuksia.
Erityisen paljonpuhuvan tapauksesta tekee se, että NASA itse - julkisesti rahoitettuna organisaationa - julkaisee videonsa ja muut materiaalinsa käytännössä aina tekijänoikeuksista vapaana.
Kun nykyinenkin käytäntö on ollut tämä, ei liene ihme, että artiklan vastustajat ovat epäilleet, osaisivatko tekijänoikeuden haltijat käyttää artiklan heille suomaa uutta valtaa oikein.
Artiklan vaikutukset
Oikeudenhaltijoille
Oikeudenhaltijat, kuten elokuvastudiot ja levy-yhtiöt, voisivat saada rahaa sivustoilta, joiden käyttäjät lataavat sivustolle tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Muusikoille, valokuvaajille yms. tuloja ei välttämättä tulisi: oikeudenhaltijat ovat usein eri tahoja kuin varsinaiset tekijät, eikä artikla 13 luo oikeuksia tekijöille.
Alustapalveluille
Sosiaalisen median sivustot joutuvat asentamaan sivustoilleen filttereitä, jotka estävät käyttäjiä lataamasta sivuille tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia. Somepalvelu voisi joutua vastuuseen, jos filtteri pettää. Tämän vuoksi somepalvelut voivat ryhtyä ylivarovaisiksi välttääkseen vahingot.
Filtterit aiheuttavat palveluntarjoajille kustannuksia. Suurin vaikutus tällä on pieniin ja uusiin palveluntarjoajiin, joilla ei vielä ole sisältöfilttereitä eikä resursseja sellaisten hankkimiseen.
Tubettajat
Pahin mahdollinen skenaario johtaisi toteutuessaan YouTuben sulkemiseen Euroopassa. Ajatus siitä, että YouTube vastaisi miljardien videoiden tekijänoikeuksista saa tekijänoikeuslakimiehet kavahtamaan. Videoihin liittyvät oikeudet ovat moninaisia ja niiden oikeudenhaltijoiden selvittäminen on mahdotonta. Riskin hallitsemiseksi palveluntarjoajat voivat joutua sulkemaan palvelut eurooppalaisilta käyttäjiltä kokonaan.
Mikäli YouTube ja muut vastaavat videonjakopalvelut pakotetaan ottamaan käyttöön entistä aggressiivisemmat sisältöfiltterit, on selvää, että filtterin haaviin jää entistä useammin sellaisia tubettajien videoita, joista filtteri on - aiheellisesti tai aiheettomasti - tunnistanut tekijänoikeudella suojattua materiaalia.
Yliaggressiivinen filtteröinti taas voi johtaa tubettajien mainostulojen menetykseen. Esimerkiksi Roni Back kertoi Ylen A-studiossa menettäneensä kaikki yhden videonsa mainostulot eräälle tekijänoikeuden haltijalle. Tämä johtui siitä, että Back oli kuvannut videonsa julkisella paikalla ja videolla oli tämän vuoksi kuulunut noin 10 sekunnin ajan kappale, jonka sisällöntunnistusjärjestelmä oli tunnistanut tekijänoikeudella suojatuksi. Järjestelmä oli ilmoittanut tästä oikeudenhaltijalle, joka oli kaupallistanut videon itselleen.
Internetin käyttäjille
Internetin avoimuus kärsii. Filtterit eivät ole aukottomia, joten ne estävät myös laillista sisältöä. Tubettajien ja muiden sisältöä internetiin työkseen lataavien työn vaikeutuessa myös saatavillaolevan sisällön määrä voi kärsiä. Meemien ja muiden parodioiden käyttö voi estyä, kun automaattiset sisältöfiltterit tulkitsevat ne virheellisesti tekijänoikeuden loukkauksiksi.
Oikeusturvakeinot
Parlamentin ehdotuksen mukaan some- ja sisällönjakopalveluilla on oltava myös järjestelyt siihen, että netinkäyttäjät voivat tehokkaasti valittaa, jos sivusto blokkaa heidän lataamaansa sisältöä väärin perustein. Ehdotus ei kuitenkaan pidä sisällään oikeudenhaltijoiden tai alustojen korvausvastuuta turhaan poistetuista sisällöistä.
Ratkaisuehdotus
Länsimaat ovat katsoneet, että sisällön lataajat itse ovat ensisijaisesti vastuussa laittoman, tekijänoikeuden suojaaman sisällön jakamisesta. Järjestelmä on toiminut viimeiset 20 vuotta ja on tuonut eurooppalaisten kulutettavaksi valtavan määrän sisältöä, jota muutoin ei olisi saatavilla. Euroopan ulkopuolella muilla mailla ei ole aikomusta muuttaa tilannetta. Eurooppalaiset internetin käyttäjät, sisällöntuottajat ja palveluntarjoajat joutuvat eri asemaan tietoyhteiskunnassa, mikäli direktiiviehdotus menee läpi.
Komission ja parlamentin tulisi palauttaa 13 artikla takaisin valmisteluun ja tehdä laaja vaikutustenarvio artiklan osalta.
